maanantai 30. kesäkuuta 2014

HYÖTYKASVIEN KASVATUS

Keväällä istutetut tomaatin, paprikan ja chilin taimet alkavat olemaan jo mukavassa koossa. Määrä hieman kutistui siitä mitä istutin keväällä, mutta aika täysi kasvihuone on. Kasvamassa on useita eri lajikkeita itse siemenistä istutetuista vihanneksista ja lisäksi puutarhalta ostettiin kasvihuonekurkkujen taimia. Pohjosessa on vaan ollut sen verta kylmä, että kasvu on hieman pysähtynyt, mutta eiköhän ne helteet vielä tule ja kasvu pyrähtää käyntiin. Kasvamassa on myös maailman tällä hetkellä tulisimpia chilejä ja pojan mukaan semmoset pitää maistaa kunhan kypsyvät :) . Lisäksi tietysti ulkona on kasvamassa kaikkea muuta syötävää. Kyllä se itse kasvatettu on vaan niin paljon parempaa.

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

SAVUAHVENET

Niin se on taas aikaa vierähtänyt edellisestä päivityksestä, mutta on tässä ollut hieman kiirettä asioitten järjestelyssä, kun tuli muutto etelästä lappiin. Nyt on se mahtava tilanne, että metsästys- ja kalastus mahdollisuudet ovat aivan loistavat. Täällä pystytään paremmin toteuttamaan tätä omaa ruoka ideologiaa. Syöty kumminkin on ja välillä jopa on muistettu ottaa kuvia ruuista. Tässäpä laitan yhden version  ahventen savustamisesta. Lähdettiin pojan ja tytön kanssa erämaahan lammelle kalastamaan mistä yleensä on tultu pois mukavan ahven saaliin kanssa. Alkuun näytti, että nyt joutuu ajamaan kauas kylille hakemaan kaupasta kalaa, mutta alkoihan se syönti. Lopulta mukaamme lähti monta kymmentä ihan mukavan kokoista ahventa. Ja koska meillähän ei malteta odottaa, että suola imeytyisi, niin tässä ohje hieman kiireisimmille.


  • Poista ahvenista sisälmykset ja kidukset. Jätä pää ettei kala kuivu. Huuhdo kala.
  • Kiehauta litra vettä ja lisää siihen 1dl karkeaa suolaa. Anna veden jäähtyä. 
  • Laita savustuslaatikon pohjalle leppäpuruja ja muutama sokeri. Laita ahvenet ritilöille.
  • Savusta kaloja noin 20minuuttia nuotiolla.
  • Kun kalat ovat mielestäsi kypsiä nosta laatikko pois ja käytä ahvenia suolavedessä.
  • Laita kalat tarjoiluastiaan ja nauti.