keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

SALMIAKKIPOSSU


Viime viikolla huomasin kaupassa salmiakki mixerin olevan puoleen hintaan. Siis tuo oli juuri sitä merkkiä mistä alkuperäinen salmiakkikossu tehtiin kunnes se olikin liian hyvää ja vedettiin pois markkinoilta. Sehän tuli markkinoille muutaman vuoden jälkeen, mutta se maku ei vaan ole enään sitä ja se johtuu eri mixeristä. No toki piti ostaa pari pulloa, koska haluan kokeilla ruuan laitossa ja toki kokeilla myös, että maistuuko se kossu niin hyvältä, kuin se aikoinaan maistui. Voin kertoa, että kyllä tuo toimi kossun kanssa täydellisesti! Se oli juuri sen makuista kuin se aikoinaan oli. Tänään kumminkin unohdettiin kossut ja valmistettiin ruokaa. Valmistus aloitettiin jo eilen kun liha lyötiin marinaadiin ja tänään se sitten kokattiin. Mutta kyllä harmittaa kun vielä viikko ollaan täällä etelässä majoituksessa missä ei ole grilliä. Siispä tehtiin uunissa, mutta ohje on grilliä varten.

Ainekset:

n.700g Porsaan sisäfilettä
1dl Salmiakki mixeriä 
5tl Grillimaustetta

Painele grillimaustetta lihaan, valele liha salmiakkimikserillä ja marinoi noin 1 vuorokausi. Paista filee grillissä kokonaisena sisältä meheväksi. Anna fileen vetäytyä paistamisen jälkeen muutama minuutti ja leikkaa viipaleiksi.

Ainakaan itselle ei maistunut liian salmiakkimaiselle vaan oli mukava pieni salmiakin vivahde.


YRTTIPATONKI



Eilen rupesi tekemään mieli itse tehtyä patonkia. Tehtiinpä sitten yrttipatonkeja.

Ainekset:

25g Hiivaa
3dl Vettä
8dl Vehnäjauhoja
2tl Suolaa
1tl Sokeria
100g Voita
3kpl Valkosipulinkynsiä
1rkl Basilikaa
1rkl Oreganoa

Sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää joukkoon vehnäjauhot, sokeri ja suola. Vaivaa taikinaa noin 15 minuuttia. Sulata voi ja lisää kädenlämpöinen voi taikinan sekaan. Pilko valkosipuli ja lisää mukaan. Lisää yrtit. Vaivaa taikina.  Kohota taikinaa 30 minuuttia. Leivo taikinasta pitkulaisia patonkeja ja nosta ne pellille. Kohota liinan alla 30 minuuttia. Kuumenna uuni 230 asteeseen. Viillä muutama viilto patonkeihin ja kostuta hieman vedellä. Paista patonkeja uunissa noin 15-20 minuuttia.

maanantai 21. heinäkuuta 2014

PERINTEISET LIHAPULLAT



Tämä päivä onkin mennyt koneen ääressä suunnitellessa uusia ruokia ja toisaalta kokattua ruokaa. On äärimmäisen mukavaa suunnitella ruokia ja sitten pojan kanssa toteuttaa ne. Tänään tehtiin perinteisiä lihapullia ja niille kastike. Syötiin itse tehdyn perunamuussin kera. Kannattaa kokeilla :)

Lihapullat:

2dl Kermaviiliä
1dl Korppujauhoja
2kpl Isoa sipulia
2rkl Voita
700g Jauhelihaa
1kpl Kananmunia
2tl Suolaa
1tl Paprikajauhetta
1tl Pippuriseosta

Sekoita kermaviili ja korppujauhot keskenään. Anna turvota 10 minuuttia. 
Pilko sipuli ja paista se voissa pannulla pehmeäksi. 
Yhdistä kaikki ainekset ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Muotoile taikinasta lihapullia vedessä kostutetuin käsin.
Paista lihapullia uunipellillä leivinpaperin päällä 250 asteessa noin 30 minuuttia tai kunnes ovat kypsiä. 

Kastike:

1prk (2dl) Ruokakermaa
1dl Vettä
1/2 Lihaliemikuutiota
2tl Pippuriseosta
1 1/2 rkl Tummaa suurustejauhetta

Laita kattilaan kerma,  lihaliemikuution puolikas ja vesi. Kuumenna kiehuvaksi.
Lisää suurustejauhe ja annakiehua 1 minuutti, sekoita. Lisää pippuriseos. 

Tarjoillaan esim perunamuussin kanssa.
 

MAKKARAKEITTO







Pitkien yövuorojen välissä en jaksanut ruveta eilen mitään vaikeampaa kokkaamaan, joten päätettiin pojan kanssa tehdä ihan perinteinen makkarakeitto. 

Ainekset:

Vettä
800g Perunaa
580g Lenkkimakkaraa
300g Keittojuureksia
3kpl Lihaliemikuutioita
2tl Suolaa
6kpl Maustepippureita

Kuori ja kuutioi perunat.  Laita perunat kiehumaan veteen, johon on lisätty liemikuutiot ja mausteet. Anna kiehua hiljalleen noin 20minuuttia. Ota makkaroista kuoret pois leikkaa makkara paloiksi. Laita pannulle voita ja ruskista makkarat. Lisää loppuvaiheessa makkarat ja keittojuurekset ja anna vielä hetki kiehahtaa.

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

PASTA BOLOGNESE







Toissa päivänä tehtiin lasten kanssa Pasta Bolognesea. Eilen syötiinkin kevyemmin eli ihan salaatti linjalla oltiin. Tässäpä ohje Pasta Bologneselle.

Ainekset:

160g Pekonia
700g Jauhelihaa
2 Sipulia
2 Valkosipulinkynttä
800g Tomaattimurskaa
2rkl Ketsuppia
1rkl Dijon sinappia
1kpl Lihaliemikuutio
1tl Mustapippuria
1tl Sokeria
2rkl Oreganoa
1rkl Basilikaa
1rkl Suolaa

Kuutioi pekoni, kuori ja pilko sipuli ja valkosipuli. Ruskista pekoni kuumalla pannulla. Lisää jauheliha, sipuli ja valkosipuli. Paista kypsäksi. Lisää loput aineet ja anna kypsyä kannen alla lähes 2 tuntia. Keitä spaghetti kypsäksi. Sekoita kastike ja spaghetti ja halutessasi voit tarjota parmesaaniraasteen kanssa.

 

perjantai 18. heinäkuuta 2014

GRILLATTU LOHI UUNISSA





Eilen kävin ostamassa lohifileen kaupasta ja pojan kanssa päätettiin grillata se uunissa. Eli ei muuta kuin fileen paksuuden mukaan suolaa pintaan ja uuni grillivastuksilla täysille. Laita pellille folio ja aseta file siihen. Laita pelti korkeimmalle tasolle uunissa ja anna paistua noin 15-20 minuuttia hieman riippuen lohen paksuudesta. 

Nyt syötiin fetasalaatin kanssa, mutta toimii toki vaikka uusien perunoiden kanssa.

torstai 17. heinäkuuta 2014

PEKONINEN UUNIMAKKARA JA PERUNAMUUSI



Eilen tuli laitettua pojan kanssa uunimakkaraa ja lisättiin siihen pekoniakin. Makkaran kanssa syötiin pojan tekemää perunamuusia. Tämä ruoka ei varmaankaan ole terveys intoilijan ruokaa, mutta vinkiksi voin antaa, et juokse 10km pitempi lenkki. 

Pekoninen uunimakkara

n. 1200g uunimakkaraa
150g Emmental juustoa
280g pekonisiivuja

Poista makkaroista kuori ja leikkaa makkaroihin viilto.
Laita viiltoihin juustopala.
Kieritä makkaran ympärille pekonia.
Paista uunissa 200 asteessa 45 minuuttia. 

Perunamuusi

1kg perunaa
2 1/2 tl suolaa
150g voita
1,5 dl täysmaitoa

Kuori perunat, pilko ne ja laita kiehumaan. 
Lisää suola.
Kun perunat ovat kypsiä, niin survo ne. Voit käyttää myös sähkövatkainta.
Lisää voita ja maitoa samalla kun sekotat.

KYLLÄPÄ OLI HYVÄÄ!!














tiistai 15. heinäkuuta 2014

MAKARONILAATIKKO


Aivan joka päivä ei viitsi kokeilla jotain uutta ruokaa. Tänään poika teki meille makaronilaatikkoa ja kyllähän makaronilaatikko on yksi lemppari ruuista.
Ohjeita on paljon, mutta tällä meillä on tehty jo vuosia .

Ainekset:

1 pussi makaronia
3 kpl pieniä sipuleita
800g sika-nauta jauhelihaa
3rkl jauhelihamaustetta
1 rkl pippurisekoitusta

Munamaito:

3kpl kananmunia
7dl täysmaitoa 

Keitä makaronit pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta hyvin. 
Kuori ja pilko sipuli. Ruskista jauheliha ja lisää pilkottu sipuli. Mausta jauheliha mausteella ja pippurisekoituksella. 
Riko munat kulhoon ja lisää maito vatkaten. 
Kaada makaronit ja jauheliha voideltuun vuokaan ja sekoita.
Kaada munamaito vuokaan.
Paista uunissa 200 asteessa 1 tunti. 

maanantai 14. heinäkuuta 2014

MUSTIKKAPIIRAKKA






Etelässä rupeaa mustikat kypsymään. Siispä suuntasin itseni tänään faijan mökille tarkoituksenani mennä poimimaan mustikat piirakkaa varten. Hiukka se mustikkaan lähtö sitten venähti ja faija olikin käynyt ne piirakka mustikat meille jo poimimassa. Kiitos vaan faijalle ettei minun tarvinut lähteä sateessa metsään. Piirakkaa leipoessa meille tuli pojan kanssa hieman erimielisyyttä kuinka paljon sitä mustikkaa siihen piirakkaan laitetaan ja nyt sitten tuli pojan "käskystä" laitettua hieman vähempi, kuin itse olisin laittanut. Olihan tuo silti ihan syötävää. 
 Tämän ohjeen sain mutsilta ja vaikka tämä oli helppo, niin vielä helpommalla pääset kun haet kaupasta murotaikinan pohjaksi.

2 kpl kananmunia
2 dl sokeria
100g voita
3 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniliinisokeria
1 dl maitoa

Sulata voi ja jäähdytä se
Sekoita kulhossa muna, sokeri ja voi
Sekoita toisessa kulhossa jauho, leivinjauho ja vaniliinisokeri
Kaada aineet toiseen kulhoista ja lisää viimeisenä maito.

Voitele vuoka ja käsittele vuoka korppujauhoilla

Kaada taikina vuokaan

Laita mustikat tasaisesti vuuan pinnalle

Paista 200 asteessa n. 30 minuuttia.

SAVUHAUKI


Poika kävi kalassa ja toi pari haukea. Jostain kumman syystä monella on epäluuloja haukea kohtaan ja poikakin mielellään jättäisi hauet tuomatta, mutta toi nyt kun olen koko ajan sanonut, että myös hauet tuodaan. Itse ainakin tykkään varsinkin hauesta savustettuna ja kyllähän tämä jos jokin on taas sitä lähi- / luomuruokaa. Ajattelin kyllä jatkossa kokeilla hauesta myös muita ruokia. Ja kyllähän se poikakin myöntyi lopulta ja sanoi "hyvää oli". 

Sen kummempaa ohjetta tähän tuskin edes tarvitsee laittaa vaan hauesta poistettiin sisälmykset ja poistettiin kidukset. Sisään runsaasti karkeaa suolaa ja annetaan olla suolassa noin 3 tuntia. Poista suolat ja laita savustuspönttöön. Savusta noin 20minuuttia. 

MUNAKAS ALA KRAPULA






Kuvittele tilanne, että tulet kotia ja hiukka pienessä kännissä tekee mieli syödä jotain :) Joo ei ehkä tapahdu sinulle, mutta jos tapahtuu, niin tässä on ratkaisu.

MUNAKAS ALA KRAPULA

3 kpl kananmunia
3 rkl vettä
2 makkaraa
1 tl suolaa
Muutama jalapeno
  
Laita voita pannulle.
Ruskista makkarat
Sekoita kananmunat, suola ja lisää vesi
Kaada seos makkaroiden päälle
Lisää jalapenot

Paista ja nauti :)


 

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

KEBAB





Kerroin kaverille, että kirjotellaan pojan kanssa ruokablogia. Kaverihan tietty halusi tietää, että mistä se löytyy. Tässä vaiheessahan tätä ei olla haluttu kertoa eteenpäin ja enpä paljastanut nytkään. Kaveri oli halukas tietämään myöskin, kuinka kebabbia saa tehtyä kotona. Mietinpä sitten pari yötä koneella ja katselin mitä netistä löytyy aiheesta. Ohjeita löytyy paljon ja myöskin naurettavia kommentteja, ettei kebabia voi itse tehdä. Parin unettoman yön jälkeen kävin kaupassa ja pojan kanssa kehitettiin tämä versio ja meidän mielestä se oli mahtavaa. Myös kastikkeen kanssa meni hetkiä ennen kuin saatiin meille oikea maku. Pyydettiin kaverikin maistamaan annos ja kyllä maistui. Tässä siis meidän versio kebabista. Ja sen verran puolustaudun, että olen kyllä kebabia syönyt Hesassa, Lahessa, Lappeenrannassa, Oulussa, Rovaniemellä ym pienemmillä paikkakunnilla ja kyllä tämä maistu aikasen hyvältä. Maista toki ite :)

 AINEET:

800g nauta-sika jauheliha
2 rkl suolaa
2 rkl pippurisekoitusta
1 rkl chilijauhetta
1 rkl paprikajauhetta

Sekoita ainekset yleiskoneeseen ja sekoita noin 15 minuuttia. Käsittele sen jälkeen massasta ilma pois. Levitä folio vähintään kahteen kerrokseen ja muotoile lihamassasta tiukka makkaratangonmuotoinen pötkö. Varmista, että ilmaa ei massassa ole. Kääri massa folioon ja laita päät kunnolla kiinni. 
Paista 100 asteessa 3,5 tuntia .
Anna kypsän kebabin vetäytyä vielä 30 minuuttia.
Leikkaa pötköstä terävällä veitsellä viipaleita ja leikkaa ne annos kokoon. 
Levitä lastut kulhoon ja laita grillivastuksen alle ja kääntele, että lastut ottavat väriä. 

Tomaattipohjainen kastike:


400g paseerattua tomaattia
2 tl suolaa
2 tl pippurisekoitusta
1 rkl sinappia
2 kynttä valkosipulia
3 rkl sweet chili saucea
3 tl chilijauhe
2rkl ketsuppia





torstai 10. heinäkuuta 2014

PULLED PORK (NYHTÖPOSSU)


Pitkään olen miettinyt tekeväni itse Pulled  Pork:ia onhan se nykyään jossain määrin pinnalla. Nyt myy kaupat jo valmiita settejä kyseistä tavaraa, mutta itse katson ne eineksiksi ja niitähän ei meillä syödä Ostinpa sitten kaupasta palan porsaan kasleria ja siinä menikin sitten eilinen päivä.

Alkuun nostin kaslerin vuualle ja hieroin siihen suolaa ja pippurisekoitusta. Jotkut tekee marinadin ja antaa olla yön yli jääkaapissa, mutta meillä se kastike lisättiin vasta lopussa. 

Laitoin vuuan uuniin 120 asteeseen ja annoin lihan kypsyä yli 5 tuntia. Tämän jälkeen annoin lihan vielä tasaantua 30minuuttia.

Tasaantumisen jälkeen nyhdin haarukoilla lihan pieneksi silpuksi astiaan. Kastikkeen tein kulhoon ja kaadoin sitä lihan joukkoon sen verran, että koostumus näytti hyvältä. 

Sämpylät tein suht samalla ohjeella minkä olen aiemmin kertonut hampurilasohjeessa. Tosin tällä kertaa puolet jauhoista oli hiivaleipäjauhoja.

Ainekset:

800g porsaan kasleria
Suolaa
mustapippuria

Kastikkeen ohje:

1 dl Ruokosokeria
1 rkl Dijon sinappia
2 tl Suolaa
1 dl Valkoviinietikkaa
4 dl ketsuppia
1 dl Makeaa chili kastiketta
2 tl soijakastiketta
1/2 tölkkiä olutta
2tl chilijauhetta

tiistai 8. heinäkuuta 2014

KINKKUKIUSAUS




Välillä on vaan pitkän työpäivän jälkeen sen verran väsynyt, että pitää tehdä jotain helpompaa ruokaa. Meillä kuitenkin pyritään vältäämään ne einesruuat ja pitseriat. Tänään tehtiin helppo, halpa ja hyvä ruoka eli kinkkukiusaus. Nyt ei sitä tehty ite kumminkaan alusta asti perunoista ja lihapalasta, vaan hiukka oikastiin. Eli kaupasta käyt ostamassa peruna-sipulisekotusta, kinkku suikaleita ja kermaa. Tätähän ne saunailloissakin usein tarjoaa, kun on niin helppoa. 

Ainekset:

1kg Peruna-sipulisekoitusta
600g Kinkkusuikaleita
4dl ruokakermaa
suolaa
Rouhittua mustapippuria
Voita

Ohje:

Voitele vuoka voilla
Laita kerros peruna-sipulisekoitusta
Laita kerros kinkkusuikaleita
Laita päällimmäiseksi kerrokseksi peruna-sipulisekoitusta
Laita päälle suolaa ja rouhittua mustapippuria
Kaada ruokakerma päälle
 Paista uunissa 200 asteessa 1tunti (Huom! meillä käytettiin 2kpl laakeaa vuokaa, jolloin 1 tunti riittää, mutta käyttäessä syvää vuokaa voi kypsymisessä mennä paljon kauemmin).






lauantai 5. heinäkuuta 2014

PORSAAN SISÄFILE JA LOHKOPERUNAT



Kyllähän nyt olisi mahtava grilli ilma ulkona. Mutta mehän ollaankin etelässä kyläilemässä ja eihän täällä ole grilliä. Hiukka olen miettinyt, jos kävisi vaikka hiiligrillin ostamassa, mutta koitan pärjätä ilman. Ensi viikolla kumminkin mennään muutamaksi päiväksi eräälle mökille ja se tarkoittaa grillausta :) Eilen laitettiin pojan kanssa possun sisäfilettä ja seuraksi tekastiin lohkoperunoita. Ja ainakin meidän mielestä oli aivan sairaan hyvää. Testaa toki ite :)

LOHKOPERUNAT

Aineet:

Ruokaöljyä
Perunoita
Grillausmaustetta

Ohje:

Pese perunat ja leikkaa lohkoiksi. Perunoita ei tarvitse kuoria.
Kaada kulhoon öljyä
Käytä peruna lohkoja öljyssä
Laita perunat uunipellille
Levitä päälle grillausmaustetta ronskilla otteella
Paista uunissa noin 40-45minuuttia 200 asteessa.


PORSAAN SISÄFILE UUNISSA

Aineet:

Porsaan sisäfilettä (maustamatonta)
Pippurisekoitusta

Ohje:

Hiero pippuri sekoitusta sisäfileeseen, että mauste menee hieman pintaa syvemmälle.
Laita sisäfilee uunivuokaan.
Paista sisäfilettä uunissa 175 asteessa, kunnes paistomittari näyttää vähintään 80 astetta.
Kääri filee folioon ja anna vetäytyä noin 20 minuuttia.
Leikkaa viipaleiksi.


Meillä perunoita oli noin 1 kilo ja porsaan filettä noin 1 kilo (2kpl) ja puolet jäi myöhemmin syötäväksi.

tiistai 1. heinäkuuta 2014

JAUHELIHAPITSA (UUNIPELLILLINEN)


Yksi meidän lemppari ruuista on ite tehty pitsa. Lapsena äiti laittoi todella hyvää pitsaa ja kun aikuisena rupesin enemmän laittamaan ruokaa, niin hieman ohjetta jatko kehitin. Onneksi lapset sentään sanoo, että tämä pitsa on parasta ja mummin toiseksi parasta :)

Pohja:

35 g hiivaa
2 tl suolaa
4 dl vettä
1/2 dl öljyä
6 dl jauhoa

Muserra hiiva kulhoon ja lisää suola.

Lisää kulhoon kädenlämpöinen vesi ja sekoita. 

Lisää öljy ja jauhot ja sekoita.

Taikinan pitää olla löysää!

Kohota taikinaa liinan alla n. 30min. 

Täyte:

800 g jauhelihaa
 Tölkillinen tomaattimurskaa
Jauhelihamaustetta oman maun mukaan
pippurisekoitusta oman maun mukaan
2 kpl isohkoja sipuleita

paista jauheliha ja lisää pilkottu sipuli sekaan. Lisää mausteita oman maun mukaan. Lopussa lisää tölkillinen tomaattimurskaa ja anna lämmetä vielä pieni hetki.

Kaada taikina pellille ja levitä nuolijalla. Lisää taikinan päälle ketsuppia ohut kerros ja levitä nuolijalla. Kaada jauheliha päälle ja levitä niin, että jätät hieman taikinaa reunoihin.  Lisää jauhelihan päälle oreganoa. Päälle laita juustoraastetta oman maun mukaan.

Paista pitsaa 225 asteisessa uunissa noin 25 minuuttia.