tiistai 28. tammikuuta 2014

Hernekeitto



Tänään laitettiin hernekeittoa ja ei siis todellakaan mitään purkkitavaraa vaan ihan oma tekemää. Ruuan valmistushan toki aloitettiin jo eilen illalla kun laitettiin herneet veteen likoamaan. Ikinä ei olla hernekeittoa itse tehty ja kyllä se purkki sopan voitti, mutta menihän valmistuksessa toki aikaa. Jos pakastimessa sattuu vielä olemaan joulukinkun rippeet, niin tässä oiva kohde. 

Ainekset:

500g kuivattuja herneitä
2,5l vettä
2kpl  pientä sipulia silpottuna
250g ylikypsää saunapalvia (käy hyvin siis myös vaikka joulukinkun jäämä)
2 pientä porkkanaa raasteena
Maustepippureita
3tl suolaa
1tl meiramia

Huuhdo herneet ja laita ne likoamaan 2,5litraan vettä yön ajaksi.
Keitä herneitä liuotusvedessä miedolla lämmöllä noin tunti. Lisää silpottu sipuli ja porkkanaraaste ja jatka keittämistä noin tunti. Lisää lihat ja pippurit ja jatka keittämistä noin tunti. Mausta valmis keitto suolalla ja meiramilla.

maanantai 27. tammikuuta 2014

Tomaatti-Chili kuha




Isä tuo silloin tällöi kalaa ja nyt sitten saatiinkin kokattavaksi kuhaa. Normaalisti tulee laitettua kuhaa pannulla, mutta nyt ajattelin laittaa sitä uunissa. Pitkään olen haaveillut kokeilevani tomaati-chili kastiketta siihen päälle ja omasta mielestä se toimi. Poika hiukka vieroksui chilin käyttöä, koska koulussa oli joku laittanut juurikin tänään köksän tunnilla huomattavan vahvaa chilikastiketta ruokaan. Meillä pakkasesta löytyy itse kasvattamia chilejä ja sokeriherneenpalkoja, joten pitipä niitä tähän käyttää. Itse en ottanut siemeniä pois, mutta ota toki pois jos arastat tulisuutta. Oltiin kyllä molemmat todella tyytyväisiä tähänkin tuotokseen ja ois tästäkin riittänyt myös naisväelle :)


Ainekset:

n. 5-6 kuhafilettä
n. 3-4 rkl öljyä
1 porkkana suikaloituna
5 pientä chiliä 
n. 100g sokeriherneenpalkoja
2 pientä sipulia
400g tomaattimurskaa

Asettele kuhafileet vuokaan ja ripottele pinnalle suolaa oman maun mukaan.
Kuumenna öljy pannulla ja kuullota porkkanasuikaleita, chilejä, sokeriherneenpalkoja, ja sipuleita hetki. Lisää joukkoon tomaattimurska. Kaada kastike kalafileiden päälle ja kypsennä 200 asteessa noin 20 minuuttia. 

Tarjoile esim riisin kanssa. 


Paistettu Teeri

Eilen jo piti laittaa tämä ohje, mutta teknisistä syistä siirty tälle päivälle.

Eilen siis käytiin äidilläni syömässä, jossa aika usein sunnuntaisin tulee käytyä.  Sinne oltiin aiemmin toimitettu meidän pakasteesta pari pojan tänä syksynä ampumaa teertä. Nyt ei siis meidän tarvinut kokata vaan käveltiin valmiiseen pöytään. Pitää kyllä kokeilla tätä ohjetta itsekkin. Alla ohjeet:

Ainekset:

2 teertä
pekoniviipaleita
pekonikuutioita
suolaa (huomioi pekonissa oleva suola)

Kastike:

Linnun paistoliemi
2-3 rkl vehnäjauhoja tai vahtoehtoisesti ruskeaa suurustetta
Kermaa

Käsittele teeret. Laita pekonikuutioita vuuan pohjalle ja laita kuivatut linnut niiden päälle. Ripottele suolaa hiukka lintujen päälle ja laita lopuksi pekoniviipaleet lintujen päälle. Lisää vähän vettä. Paista uunissa 200 asteessa kunnes pekonit ruskistuvat ja pienennä 175 asteeseen ja laita alumiinifolio päälle. Paista noin 1-1,5 tuntia teerien iän mukaan. Tarjoa teeret juuri leikattuina. Tee kastike paistoliemestä suurustamalla vehnäjauhoilla ja lisää kerma. Tarjoile kastike erikseen. Lisänä voit tarjoilla esim raakana paistettuja perunoita ja kasviksia.

lauantai 25. tammikuuta 2014

Saksanhirvikäristys


Eräällä ruokaresepti sivustolla oli mainittu, että saksanhirvikäristys oli sitkasta ja sen takia pahaa. Kyllä se kommentti osui oikeaan, jos käristys tehdään pussin ohjeen mukaan. Pussin ohjehan sanoo, että valmistukseen menee 15 minuttia. Itsekin olen kuulemma aikoinaan syönyt kännis päissään veljen käristykset ja hyvää varmasti oli, mutta ei se ollut käristys vaan jonkin sortin lahtelainen lihamuki. Ja nyt on pakko sanoa, että minä olen lihamukin ystävä, mutta ruokaa jos laitetaan, niin se on eri asia. Eli vaikka siinä pussissa lukee se 15 minuuttia, niin meillä se käristys muhii sen 3 tuntia. Ukko käristyksen ohje siis tässä: Ota kaksi pussia käristyslihaa (1100g) ja lämmitä se useassa erässä voin kanssa. Pilko sipuli sekaan.  Lisää reilusti suolaa ja lisää joukkoon mustapippureita ja riistamaustetta. Kun lihat on esivalmistettu kaadat ne kattilaan ja lisäät vettä niin, että lihat peittyvät. Anna hautua n. 3 tuntia.

Ainekset:

2 pussia saksanhirvikäristystä (yhteensä 1100g)
n.250g voita
Reippaasti suolaa
2 isoa sipulia
Mustia pippureita oman maun mukaan
Riistamaustetta pari teelusikallista

Ei oo sitkasta ja maistuu varmasti. Viereen puolukkahilloa ja suolakurkkua ja tarjoillaan perunamuussin kanssa. Ohje kunnon perunamuussiin laitetaan tänne myöhemmin. 




torstai 23. tammikuuta 2014

Hirvipaisti


No ohhoh! Lupasimme viimeksi laittaa hirvipaistia seuraavana päivänä ja laitoimmekin toki, mutta blogin kirjotus jäi sikseen. Nyt olisi tarkoitus päivitellä tätä blogia lähes päivittäin, koska meillä kyllä kokataan joka päivä.  Tänään siis teimme sitä hirvipaistia ja ohje on tässä:

Ainekset
  • Hirven paisti n. 2kg
  • Valkosipulinkynsiä
  • Suolaa
  • Mustapippuria
  • Pekonia 2 pakettia
  • 3 sipulia
  • 3 porkkanaa
  • Vettä
Poista aluksi paistista kalvo ja mahdolliset roippeet.
Tee paistiin veitsellä reikiä ja laita reikiin puolikkaita valkosipulinkynsiä.
Ripottele pinnalle suolaa ja pippuria.
Peitä pinta Pekonilla (vaikka aineksissa lukee 2 pakettia, niin ei kaikkia tarvitse käyttää, jos saat vähemmän riittämään).
Pane paisti vuokaan.
Paloittele vuokaan sipulit ja porkkanat.
Kaada vuokaan vettä.
Kypsennä paistia 175 asteisessa uunissa 3-4 tuntia ja lisää vettä tarvittaessa, että saat lientä.
Voit halutessasi poistaa pekonit paistamisen lopussa, mutta ukot jättää ne paikalleen.

Toivottavasti maistuu ja huomenna toivottavasti uusi resepti :)