tiistai 11. helmikuuta 2014

Savuporokiusaus


Pitkän työpäivän jälkeen voi monella tulla mieleen tilata jotain valmista tai syödä jotain eineksiä. Myönnän, että näin tuli tehtyä itsekkin vielä pari vuotta sitten. Nykyään meillä mikro on lähinnä koriste ja pitsakuskinkaan ei ole tarvinnut suunnistaa meille aikoihin. Tänään päätettiin laittaa savuporokiusausta ja sen verran laiskotti, että käytettiin valmista peruna-sipulisekoitusta. Huomenna taas pitkä päivä töitä, mutta eiköhän meillä silti jakseta huomennakin laittaa oikeaa ruokaa. 

700g savupororouhetta
1kg peruna-sipulisekoitusta
4dl kermaa
1tl mustapippuria
2tl suolaa

Voitele vuoka ja lado ainekset kerroksittain vuokaan. Lisää pinnalle mustapippuri ja suola. Kaada kerma vuokaan ja painele tiiviiksi. Paista 200 asteisessa uunissa noin 1h 20min. Tarkkaile pintaa ja jos pinta tummuu liikaa tai kuivahtaa, peitä vuoka foliolla. Jos sinulla on aikaa ja intoa, niin peruna-sipulisekoituksen voi korvata oikeilla perunoilla, jotka kuorit ja suikaloit ja lisäksi silppuat pari sipulia.  

POROPIZZA


Eilen päätettiin tehdä pizzaa. Tällä kertaa ajateltiin käyttää poroa ja hyvää oli. Tällä ohjeella tehtiin kaksi paksuhkoa pyöreätä pizzaa. 

·         Murenna hiiva taikinakulhoon
·         Kaada kulhoon kädenlämpöinen vesi ja öljy. Sekoita kunnes hiiva liukenee.
·         Lisää suola ja jauhot. Sekoita taikina.
·         Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa se kimmoisaksi. Pane taikina takaisin kulhoon ja anna sen kohota leivinliinan alla noin tunti. Valmista sillä aikaa täytteet.
·         Kaada taikina jauhotetulle pöydälle, jaa tasakokoisiksi paloiksi ja leivo ne palloiksi. Peitä leivinliinalla.
·         Kauli taikinasta pyöreitä pizzapohjia. 
·         Pane taikinakiekko pellille ja painele reuna muuta osaa paksummaksi, ettei täyte valu pellille.
·         Levitä pohjalle tomaattipyre.
·         Levitä päälle pororouhe.
·         Lisää päälle ananas paloja.
·         Laita päälle oreganoa.
·         Lisää päälle juustoraaste.
·         Paista pizzoja uunin keskiosassa 225 asteessa noin 10-15 minuuttia.

Ainekset:


Pohja

25g hiivaa
2,5dl vettä
1rkl öljyä
1tl suolaa
n. 7dl jauhoja

Täyte

tomaattipyrettä
savupororouhetta
ananaspaloja
oreganoa
juustoraastetta