keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Juustoinen pekoni-makkara perunasoselaatikko






Ainekset:

Perunamuussia 2kg
Pekonia 240g
Makkaraa 800g
Juustoraaste 200g


Ohje:

Perunamuussin ohje löytyy http://ukotkokkaa.blogspot.fi/2014/07/pekoninen-uunimakkara-ja-perunamuusi.html

Pilko pekoni pieniksi palasiksi ja paista pannulla kypsäksi. Nosta ne talouspaperin päälle kuivumaan,
Pilko makkara pieniksi kuutioiksi ja paista pannulla kypsäksi.
Voitele vuoka ja laita perunamuussi sinne, sitten laita perässä pekonit ja makkarat.
Sen jälkeen sekoita ne sekaisin. Lopuksi kaada juustoraastetta pussillinen päälle.
Paista uunissa 200 asteessa noin puolituntia

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Pulled Moose (Nyhtöhirvi)





Nyt täällä lapissa olisi paras aika kuivalihan valmistukseen. Moni tutuista onkin jo laittanut lihat kuivumaan seinälle, osa naudan sydäntä, toinen naudan paistia ja osa jopa poroa. Itellä taitaa jäädä tänäkin vuonna väliin ellen nyt äkkiä innostu. Kuivalihahan on aivan sairaan jyvää, mutta on siinä tekemisessäkin oma työ. Eilen alkoi muutaman viikon loma ja vaikka ulkona olikin hieno ilma, niin päivä meni ruokaa valvoessa. Tehtiin nyhtö hirveä ja pakko sanoa, että oli se hyvää.

Ainekset: 

1,3kg hirven paistia
Suolaa
Mustapippuria


Ohje: 

Nosta paisti vuualle ja hiero siihen suolaa ja pippuria. Laita vuoka uuniin 120 asteeseen ja anna kypsyä noin 7,5 tuntia. Anna lihan tasaantua vielä puoli tuntia. 

Tasaantumisen jälkeen nyhdä liha haarukoilla pieneksi silpuksi astiaan. 

Me tarjottiin liha pitaleipien sisällä. Ohje leipiin löytyy: http://ukotkokkaa.blogspot.fi/2015/01/pitakebab.html

Ja kastikkeen ohje löytyy: http://ukotkokkaa.blogspot.fi/2014/07/pulled-pork-nyhtopossu.html

Pakko sanoa, että tehdään toistenkin. 




lauantai 12. maaliskuuta 2016

Jallupullat




Kesä lähestyy täällä lapissakin vaikka ulkona on edelleenkin metrin verran lunta. Hyötykasvien kasvatuskin on jo käynnistynyt, eli chilit on ollut jo hyvän aikaa kasvamassa. Pääsiäisen jälkeen pitäisi laittaa tomaatin siemenetkin itämään. Erään laskettelukeskuksen vieressä oleva pubi on mainostellut facebookissa suht usein omia jallupulliaan ja koska en ole vielä päässyt paikanpäälle maistelemaan, niin pakko oli eilen itse tehdä. Siispä hain netistä ohjeita ja muutama ohje löytyikin. Ainesmäärät oli ohjeissa tosin neitimäisiä, joten tässäpä ohje parille raavaammalle ukolle. Olut olisi varmasti maistunut tämän ruuan kanssa, mutta maistui ne maidonkin kanssa.

Ainekset:

Lihapullataikina:

700g naudan jauhelihaa
1,5dl ranskankermaa
1dl sipulikeittoaineksia
1dl paahdettua sipulia
Ripaus pippurisekoitusta


Kastike:

100g voita
2dl vehnäjauhoja
4dl demi glacea (valmis kastikepohja)
5dl vettä
4rkl härkäfondia
2dl ruokakermaa
1dl jaloviinaa

Ohje:

Kuumenna uuni 175 asteeseen.
Sekoita lihapullataikina tasaiseksi ja pyörittele siitä kostein käsin isoja lihapullia. Meillä ainekset riitti kahdeksaan isoon pullaan. Paista pullia uunissa 50 minuuttia. 

Sulata voi pannulla ja lisää siihen vehnäjauhot. Kun jauhot ovat ruskistuneet hieman, lisää demi glace ja sekoita tasaiseksi. Sekoita joukkoon vesi ja härkäfondi. Anna kastikkeen porista puolisen tuntia. Lisää lopuksi kerma, jaloviina ja kypsät lihapullat. 

Tarjoile perunamuussin kera.