tiistai 26. heinäkuuta 2016

Hirvimakkara





Oltiin pojan kanssa taas muutama päivä mökillä. Päivät kului hillan poiminnassa ja iltaisin saunassa ja kalassa. Nyt sai hillojen poiminta tälle vuodelle riittää. Hillan poiminta on rankkaa puuhaa ja nesteytyksen lisäksi maistui ruoka. Tulipa yhtenä päivänä tehtyä ensimmäistä kertaa itse tehtyä makkaraa. Koska hirvenliha on aika vähärasvaista pitää joukkoon lisätä rasvaisempaa lihaa. Hyvä rasvapitoisuus olisi semmoinen 20-40%. Ensi kerralla taidetaan vielä hieman lisätä rasvapitoisuutta siitä mitä se oli nyt.  Tässäpä ohje hirvimakkaralle.

Ainekset:

1,1kg Hirvenlihaa
300g Kasleria
350g Silavaa
3rkl Riistamaustetta
2rkl Suolaa
2kpl Sipulia

Suolta


Ohje:

Kuori sipulit ja pilko sipulit pieneksi murskaksi. Kuullota sipulimurska pannulla pienessä määrässä öljyä. Jauha lihat myllyssä. Sekoita mausteet ja sipulit jauhetun lihan sekaan. Sekoita lihamassaa vielä yleiskoneessa hetki. Jos haluat nyt koe maistaa, niin ota pieni nokare massasta ja paista pannulla. Laita suoli likoamaan kylmään veteen noin viideksi minuutiksi. 

Kääri suolta makkarasuppilon ympärille riittävästi ja tee solmu suolen toiseen päähän. Ala työstämään massaa suoleen ja katso ettei suoleen jää ilmaa. Kun makkara on haluamasi pituinen, niin pyöritä makkaraa ympäri muutama kerta ja jatka täyttämistä. Kun makkarapötkö on jaettu osiin koko pituudeltaan, niin myös toinen pää solmitaan. 

Nyt voit halutessasi esim grillata raakamakkarat tai sitten esikypsennät ne keittämällä. Keitettäessä vesi ei saa kiehua. Pistele makkaroihin pari reikää esim. hammastikulla ettei suoli repeä. Käyttäessäsi digitaalista paistomittaria työnnä kärki makkaran keskikohtaan ja makkara on kypsää, kun asteita on vähintään 80 astetta. 

Me grillattiin osa ja osa pistettiin pakkaseen. Pakastaa voit joko raakana tai keitettynä.  







sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Coleslaw




Tuli muutama päivä oltua pojan kanssa mökillä hillan poiminnassa. Saatinhan niitä marjoja ihan mukavasti, mutta nyt piti tulla takaisin kotia muutamaksi päiväksi töihin. Suolla kävely on melko rankkaa hommaa ja pitihän sitä iltaisin saunan jälkeen grillailla. Tässäpä vaikka ohje makkaran lisukkeeksi: Coleslaw.

Ainekset: 

n. 500g varhaiskaalta
2kpl porkkanaa


Kastike:

1dl majoneesia
1dl kermaviiliä
1,5rkl sitruunamehua
1rkl sinappia
1/4tl suolaa
1/2 tl sokeria
1/4tl mustapippuria


Ohje:

Sekoita kastikeainekset keskenään tilavassa kulhossa.

Leikkaa kaali erittäin ohuiksi suikaleiksi. Raasta kuoritut porkkanat. Lisää salaattiainekset kulhoon kastikkeen joukkoon ja sekoita hyvin.  Anna salaatin maustua jääkaapissa. Toimii hyvin eri grilliruokien kanssa. 


sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Hillakääretorttu




Vielä yksi yö töitä ja sitten viikoksi hillan poimintaan. Otettiin jo hiukan ennakkoa ja tehtiin hillakääretorttua. Vaikka ei makeasta niin tykätäkkään, niin maistui. 

Ainekset: 

4kpl kananmunia
1,5dl sokeria
1,5dl perunajauhoja
1tl leivinjauhetta


Täyte:

300g hillahilloa
2dl kuohukermaa
1tl vaniliinisokeria

Ohje:

Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Sekoita leivinjauho perunajauhojen joukkoon. Lisää jauhoseos muna-sokerivaahtoon varovasti käännellen. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 225 asteisessa uunissa 7 minuuttia. Kumoa kääretorttupohja leivinpaperille, jonka päälle on ripoteltu hieman hienoa sokeria. Poista pohjapaperi ja anna pohjan hieman jäähtyä. Levitä hillo tasaisesti pohjan päälle. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon vaniliinisokeri. Levitä kermavaahto tasaisesti hillon päälle. Kääri torttulevy leivinpaperin avulla tiukaksi rullaksi. 



lauantai 9. heinäkuuta 2016

Tonnikalalasagne




Meillä pojan tyttöystävä ei suostu syömään lihaa ja tuntuu, että juuri muu ei maistu kuin pasta ja tonnikala. Siispä poika tekaisi tällä kertaa tonnikalalasagnea. Itsekkin pääsin syömään ja pakko myöntää, että hyvää oli. 

Raaka-aineet:

Lasagnelevyjä

Tonnikalakastike:

3prk tonnikalapaloja öljyssä
1tlk tomaattimurskaa
1tlk tomaattipyrettä
2kpl kalaliemikuutioita
1dl ketsuppia
2kpl sipulia
3kpl valkosipulinkynsiä
Mustapippuria
Kuivattua tilliä
Öljyä

Juustokastike:

100g voita
1dl vehnäjauhoja
9dl maitoa
200g juustoraastetta
Suolaa

Ohje:

Tonnikalakastike:

Kuori ja silppua sipuli pieneksi. Kuullota sipuli öljyssä. 
Lisää pilkotut valkosipulinkynnet, tomaattimurska, tomaattipyre, ketsuppi ja kalaliemikuutiot. Anna kiehua kymmenisen minuuttia ja lisää sen jälkeen tonnikalat öljyineen. 
Mausta mustapippurilla ja kuivatulla tillillä. 

Juustokastike:

Sulata voi ja sekoita. Lisää jauhot. Lisää vähitellen maito kokoajan sekoittaen. Kun maito alkaa kiehumaan, niin lisää mausteet ja juustoraasteesta 1/3 maitoon. 

Voitele vuoka ja kaada pohjalle juustokastiketta ohut kerros. Lisää lasagnelevyjä kunnes pohja on peittynyt. Lisää noin 1/3  tonnikalakastikkeesta ja kaada päälle 1/3 juustokastikkeesta. Jatka niin kauan kunnes kaikki aineet loppuvat. 

Lisää lopuksi loput juustoraasteesta päälle.

Paista 200 asteessa noin 40minuuttia tai kunnes pinta on kauniin ruskea.  



maanantai 4. heinäkuuta 2016

Hillasoppa




Hillakausi 2016 on nyt alkanut Pudasjärven korkeudella. Tänä vuonna näyttäisi tulevan suht hyvin hillaa. Nyt avosuolta voi saada soppamarjat, mutta isomman sankon kanssa ei suolle kannata vielä viikkoon lähteä. Itsellä teki mieli ensimmäisistä hilloista tehdä hillasoppaa.

Ainekset:

5dl hillaa
8dl vettä
1 1/2dl sokeria
2rkl perunajauhoja
1dl vettä
(vähän suolaa)
Pinnalle sokeria

Ohje:

Lisää marjat, vesi ja sokeri kattilaan, kuumenna kiehuvaksi. Keitä muutama minuutti ja nosta kattila liedeltä. Sekoita perunajauhot kylmään veteen ja kaada kattilaan ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. 

Siirrä kattila takaisin kuumalle levylle ja anna sopan pulpahtaa, mutta älä keitä. Kaada valmis soppa tarjoilukulhoon ja ripottele pinnalle sokeria.