perjantai 19. toukokuuta 2017

Teerenrintaa olutkastikkeella



Oi joi joi! Tänään on todella pitkästä aikaa työkavereiden kanssa saunailta. Eipä ollakkaan reilusti yli vuoteen oltu yhdessä vapaalla. Kuulemma työnantaja on jopa tilannut ruuat, joten innolla odotan mitä meille on tilattu. Tärkeintä tosin on hyvä seura ja että juomaa on riittävästi. 

Kuten jo eilen kirjoitin, niin tehtiin toissapäivänä kolmen ruokalajin päivällinen. Meillä oli pakkasessa vielä pari kappaletta teeriä ja ajateltiin käyttää ne nyt. 

Itse olen oluen ystävä ja mielelläni käytän sitä myös ruuanlaitossa. Tälle ruualle valitsin lappilaisen panimon puolukkaisen ale oluen. Ostettiin kaksi pulloa olutta ja toinen käytettiin ruuanlaittoon ja toinen maisteltiin ruokaa tehdessä. Pakko sanoa, että oli huonoimman makuista olutta sitten hetkeen. Alussa suussa maistui mukavasti pirteä puolukan maku, mutta sen jälkeen iski aivan mahoton hiivan maku. Minulle tuli mieleen nuoruuden kilju kokeilut ja sen hiivapohjat. Onneksi kuitenkaan kastike ei kärsinyt oluen mausta vaan oli hyvinkin maistuvaa.

Kyseisen panimon muitakin oluita olen juonut ja jopa tykännyt, mutta tuota olutta en aio enään ikinä ostaa. 

Mutta nyt itse asiaan eli tässäpä ohje teerenrinnalle olutkastikkeella.

Ainekset teeren valmistukseen:

2kpl teeriä (4kpl rintafileitä)
Voita
Suolaa 
Rouhittua mustapippuria

Leikkaa teeristä rintafileet (täkät) irti. Laita fileet vielä jääkaappiin odottamaan. Tässä vaiheessa aloita olutkastikkeen tekeminen.

Ainekset olutkastikkeen tekemiseen:

1plo (0,33cl) puolukka Ale olutta.
Teerten koivet
1dl riistafondia
1kpl porkkanoita
1kpl sipulia
1dl karpaloita
Voita
Suolaa
Mustapippuria
Ruskeakastike suurustetta

Ruskista voissa pannulla teeren koivet. Lisää joukkoon sipuli- ja porkkanasilppu. 

Kaada kattilaan ja lisää joukkoon pullo olutta, riistafondi, karpalot ja vettä niin, että teeret peittyy. Keitä 2tuntia. 

Siivilöi kastike toiseen kattilaan. 

Kiehauta kastiketta ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Suurusta ruskeakastike suurusteella.

Lisää joukkoon lopuksi vielä 50g voita ja sekoita. 


Kun kastike on hetken aikaa kiehunut on aika aloittaa rintafileiden valmistus.

Ruskista rintafileitä pannulla voissa niin, että ottavat väriä pintaan. Mausta suolalla ja mustapippuri rouheella. 

Laita fileet uuniin ja paista 175 asteessa niin, että sisälämpötila on vähintään 59 astetta. Nosta fileet uunista ja kääri folioon. Anna fileiden vetäytyä folion sisällä noin 20minuuttia.

Tarjoile teeri keitettyjen perunoiden -ja vihannesten kanssa. 

Ruokajuomana tietysti olutta. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti